Search

Meillä teet töitä fiksujen ihmisten kanssa

Reflectorlaiset muodostavat kompaktin ja osaavan yhteisön. Meillä viihdyt erityisen hyvin, jos olet itseohjautuva ja monipuolinen ammattilainen. Voit olla erikoistunut jollekin tietylle osa-alueelle, mutta sinulta löytyy myös laaja-alaisuutta.

Sinulle on tärkeää se, että asiakas onnistuu hankkeissaan. Olemme aina asiakkaan kanssa samalla puolella pöytää. Riippumattomana toimijana emme rajaa osaamistamme tiettyyn teknologiaan, vaan tarkastelemme kokonaisuuksia ja arvostamme asiakaslähtöistä otetta ja asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämistä.

Autamme toisiamme kehittymään ja oppimaan koko ajan uutta. Yksin et jää, sillä tukenasi ja sparrauskumppaninasi on koko tiimi.

Avoimet paikat

Räätälöidään yhdessä tehtäväsi

Reflectorissa työskentelet rennossa työilmapiirissä, osaavien ja kokeneiden konsulttien joukossa. Saat taatusti mielenkiintoisia työtehtäviä eri toimialoilta. Meille on tärkeää, että yhteistyömme on molemmille mielekästä, joten muokkaamme mielellämme rooliasi sinun näköiseksesi. Työskentelet asiakkaan toivomusten mukaisesti joko asiakkaan luona tai etänä.

Yritysarkkitehti
(Enterprise Architect)

Olemme 100 % riippumaton kumppani yritysten digitaalisessa muutoksessa. Autamme asiakkaitamme viemään strategiaa käytäntöön ja huomaamaan muutoksen mahdollisuudet yritysarkkitehtuurin keinoin. Varmistamme muutoshankkeiden sujuvan läpiviennin ja sen, että toteutukset rakennetaan kestävälle pohjalle. Teemme monimutkaisesta yksinkertaista ja uskallamme tarvittaessa myös hieman haastaa, jotta asiakas onnistuu muutoksessaan.

Työskentelemme yhdessä asiakkaidemme yritysjohdon kanssa. Tuemme heitä kokonaiskuvan näkemisessä, kehityspaikkojen tunnistamisessa ja vaihtoehtoisten tiekarttojen laatimisessa. Määritämme strategian vaikutukset liiketoiminnan eri osa-alueisiin sekä sen, mitä osaamista ja tekemistä muutoksen läpivienti vaatii. Tuomme yritysarkkitehtuurin työkalupakin ja metodit asiakkaidemme käyttöön. 

Sinulla on laaja-alaista näkemystä yritysarkkitehtuurin eri näkökulmista ja olet ollut jo pitkään keskeisissä rooleissa erilaisissa kehityshankkeissa. Etsimme osaajaa, jolla on vähintään 8-10 vuoden työkokemus liiketoiminnan kehityksestä tai konsultoinnista.

Sinulla on kykyä toimia vaativissa asiakasprojekteissa itsenäisesti asiakkaan liiketoiminnan ja tietohallinnon avainhenkilöiden kanssa.

Lisäksi sinulla on kiinnostusta ja ymmärrystä uusien teknologioiden tuomista mahdollisuuksista ja pystyt keskustelemaan niistä sujuvasti asiakkaidemme kanssa. Sinun ei tarvitse olla jonkun tietyn teknologian syväosaaja. Yritysarkkitehtuuriin liittyvien työkalujen osaaminen on hyvä lisä osaamisessasi, mutta perehdytämme niihin, jos näin ei vielä ole.

Reflector ikoni 14
Reflector ikoni 6

Projekti- / hankepäällikkö

Reflector on hankkeiden ja hankintojen tukemiseen, läpivientiin ja yritysarkkitehtuuriin erikoistunut ketterä ja riippumaton suomalainen IT-talo. Olemme erityisen kokeneita finanssisektorilla, mutta laajenemme jatkuvasti uusille toimialoille asiakkaidemme mukana. Etsimme sinua, jolla on intohimo auttaa asiakkaitamme muutoshankkeissa.

Reflectorin projekti- ja hankepäällikkö työskentelee tiiviisti asiakkaidemme luona – lyhyempiä tai pidempiä pätkiä. Tärkein työtä ohjaava tekijä on miettiä, mikä on asiakkaalle parasta. Autat asiakkaitamme mm. vaatimusmäärittelyssä ja tarjouspyyntöprosesseissa. Tuet asiakkaita ERP-hankkeiden johtamisessa, tuoteimplementaatiossa, käyttöönottoprojekteissa tai vaikkapa sovelluskehityksen johtamisessa.

Työtäsi helpottaa, mikäli sinulla on yhden syvän osaamiskärjen lisäksi kokemusta useammasta erilaisesta roolista, teknologiasta, tuotteesta tai toimialasta. Taustasi voi olla vaikkapa Business Analyst tai vaatimusmäärittelijä. Kokemus useista tuotteista tai erilaisista ERP-hankkeista esim. talous- tai HR-alueella on eduksi.

Osaat luontevasti ja asiantuntevasti johtaa hankkeita ja projekteja tai olet kuin kotonasi teknisen projektipäällikön tai Scrum Masterin roolissa. Voit olla se peruskallio, joka tukee asiakkaita hankkeen alkumetreillä hankintavaiheessa tai se, joka loistaa siinä vaiheessa, kun siirrytään loppumetreille käyttöönottoon. Tai kaikkea siltä väliltä.

Olet tehokas viestijä, joka kommunikoi suomeksi ja englanniksi sekä ICT-ammattilaisten että liiketoiminnan edustajien kanssa. Arvostamme itseohjautuvaa otetta sekä sitä, että solahdat luontevasti asiakkaan tiimeihin ja ymmärrät heidän yrityskulttuurinsa ja tapansa toimia.

Yritysarkkitehti
(Enterprise Architect)

Olemme 100 % riippumaton kumppani yritysten digitaalisessa muutoksessa. Autamme asiakkaitamme viemään strategiaa käytäntöön ja huomaamaan muutoksen mahdollisuudet yritysarkkitehtuurin keinoin. Varmistamme muutoshankkeiden sujuvan läpiviennin ja sen, että toteutukset rakennetaan kestävälle pohjalle. Teemme monimutkaisesta yksinkertaista ja uskallamme tarvittaessa myös hieman haastaa, jotta asiakas onnistuu muutoksessaan.

Työskentelemme yhdessä asiakkaidemme yritysjohdon kanssa. Tuemme heitä kokonaiskuvan näkemisessä, kehityspaikkojen tunnistamisessa ja vaihtoehtoisten tiekarttojen laatimisessa. Määritämme strategian vaikutukset liiketoiminnan eri osa-alueisiin sekä sen, mitä osaamista ja tekemistä muutoksen läpivienti vaatii. Tuomme yritysarkkitehtuurin työkalupakin ja metodit asiakkaidemme käyttöön. 

Sinulla on laaja-alaista näkemystä yritysarkkitehtuurin eri näkökulmista ja olet ollut jo pitkään keskeisissä rooleissa erilaisissa kehityshankkeissa. Etsimme osaajaa, jolla on vähintään 8-10 vuoden työkokemus liiketoiminnan kehityksestä tai konsultoinnista.

Sinulla on kykyä toimia vaativissa asiakasprojekteissa itsenäisesti asiakkaan liiketoiminnan ja tietohallinnon avainhenkilöiden kanssa.

Lisäksi sinulla on kiinnostusta ja ymmärrystä uusien teknologioiden tuomista mahdollisuuksista ja pystyt keskustelemaan niistä sujuvasti asiakkaidemme kanssa. Sinun ei tarvitse olla jonkun tietyn teknologian syväosaaja. Yritysarkkitehtuuriin liittyvien työkalujen osaaminen on hyvä lisä osaamisessasi, mutta perehdytämme niihin, jos näin ei vielä ole.

avoimet työpaikat hankejohtaja

Jätä avoin hakemus

Meillä saat olla paras versio omasta itsestäsi. Suunnitella ja toteuttaa asioita, jotka ovat oikeasti merkityksellisiä ja auttavat asiakasta menestymään. Liiketoimintalähtöinen ajattelu, ratkaisukeskeisyys, raikkaat näkemykset ja ideat sekä halu kokeilla uutta ovat tervetulleita ominaisuuksia reflectorlaisilla.

Osaamisellemme on kysyntää, joten etsimme joukkoomme alalla jo kannuksensa hankkineita hyviä tyyppejä. Meiltä löytyy mm. testauksen ammattilaisia, vaatimusmäärittelijöitä, teknisiä projektipäälliköitä, projektijohtajia  ja arkkitehtejä. Saatat olla etsimämme henkilö, jos sinulta löytyy:

  • tavanomaista laaja-alaisempaa osaamista
  • kiinnostusta jatkuvaan oppimiseen ja uudistumiseen
  • paloa auttaa asiakkaitamme loistamaan
  • konsulttitaustaa  tai olet konsultin roolista kiinnostunut
  • kykyä muutoksen johtamiseen sekä
  • itsenäistä työotetta.

Lähetä avoin hakemus ja CV:si osoitteeseen:

avoimet työpaikat hankejohtaja
"Reiluus, oikeudenmukaisuus ja aito asiakaslähtöisyys vetosivat minuun Reflectorilla."
"Reiluus, oikeudenmukaisuus ja aito asiakaslähtöisyys vetosivat minuun Reflectorilla."
Menetelmäkehitys konsultti

Mielenkiintoiset ja vaihtelevat asiakasprojektit

Asiakkaamme ovat usealta eri toimialalta. Työskentelet asiakkaiden liiketoimintajohdon ja tiimien kanssa vaativissa hankkeissa, joissa näet aitiopaikalla, miten liiketoiminnat kasvavat ja kehittyvät. Autat asiakkaita kasvamaan ja parantamaan tekemistään.

Työkaverit, joilta opit koko ajan lisää

Reflectorlaiset ovat olleet mukana sadoissa vaativissa projekteissa eri toimialoilla. Kun vastaan tulee tilanne, jossa et tiedä, miten sitä kannattaisi lähteä purkamaan, tiimi on tukenasi. Meillä löytyy kokeneita sparrauskavereita.

Hyvät koulutusmahdollisuudet

Hyvät koulutus- mahdollisuudet

Jatkuva oppiminen on tällä alalla menestymisen edellytys. Jotta pystyisimme tarkastelemaan asiakkaidemme toimintatapoja ja tuomaan heille tuoretta näkemystä teknologiavalinnoista ja projektin läpiviennistä, on välttämätöntä pysyä uteliaana ja avoimena uudelle. Meillä saat oppia ja opiskella uutta.

Reflector rekrytoi teknologiakonsultteja

TÖIHIN MEILLE?

Olen Leena Helenius ja vastaan Reflectorin rekrytoinneista ja HR-asioista. Etsimme jatkuvasti uusia, kokeneita osaajia asiakasprojekteihimme.

Jos olet arkkitehti, Business Analyst, QA Lead, testaaja, IT-projektipäällikkö tai kiinnostunut uudesta urasta myyntihenkisenä teknologiakonsulttina pienessä ja osaavassa työyhteisössä, laita viestiä tai soita.

Kuulen mielelläni osaamisestasi ja toiveistasi ja kerron sinulle lisää Reflectorista. Voit myös lähettää minulle suoraan CV:si ja yhteystietosi, niin olen sinuun yhteydessä. Lisää minut kontakteihisi myös LinkedInin puolella.

Aina ei natsaa heti, mutta verkostoidun mielelläni kanssasi. Uusia paikkoja avautuu jatkuvasti ja joku päivä yksi niistä voi olla juuri sinulle se oikea.

Leena Helenius
rekry@reflector.fi
040 533 5526
LinkedIn

Tähän Leenan nostoblogi siitä, millaista Reflectorilla on olla töissä.

Reflectorin väkeä yhdistää asenne: autamme asiakastamme onnistumaan.

Tutustu avoimiin paikkoihin ja ole rohkeasti yhteydessä meihin!

Kokonaisarkkitehtuuri Reflector

Ota yhteyttä, mietitään yhdessä juuri teille parhaat ratkaisut

Kokonaisarkkitehtuuri Reflector

Get in touch!